A6 korttikokoelma. Tein nämä sekatekniikoilla. Käytin muunmuassa akryylimaaleha ja vesiväritusseja. Avaruus on aina kiva aihe ja rentouttavaa maalaamista.
Ja joo päässä soi: https://youtu.be/ZMqv1NKUbZo
Mutta ei hukattuja. Osallistuin 2012-2013 työpajatoimintaan. En mainitse paikan nimeä, jottei se tupsahda hakutuloksissa tämän merkinnän kanssa esille. Tapasin tällöin muunmuassa parhaan ystäväni Jennin. Kyseisellä pajalla tehtiin paljon luovaa ja taiteellista juttua. Haluan nyt jakaa jotain asiaan liittyvää.
Ilmeisesti omaa ryhmääni edeltävä porukka oli tehnyt sellaisen toivomuspuu henkisen jutun, missä pajalaiset kirjottivat toiveitaan lapuille ja sitten ne ripustettiin heilumaan tuuleessa puunoksilla. Kyseessä voi toki olla myös muiden juttuun osallistuneiden toiveita. En ole varma oliko tämä osa jotain tapahtumaa. Näin nämä toivelappuset yksi päivä roskakorissa, minne eräs työpajan sihteeri oli ne runnonut. Hänellä oli tapana heittää roskiin asioita kyselemättä... En tiedä miksi, mutta ongin toivelaput roskista. En muista luinko niitä koskaan silloin kokonaan läpi.
Nyt noin 8 vuotta myöhemmin nämä toiveet päätyivät käsiini muuton yhteydessä. Olen menettänyt näiden vuosien aikana, terveyteni, avopuolisoni, lemmikkini, tätini, ystäviä ja jopa elämänhaluni. Haluan nyt jakaa nämä tuntemattomien ihmisten toiveet ja tavallaan toivoa ne uudestaan kaikkia ja en ketään varten.
Meistä moni voinee samaistua muunmuassa toiveisiin rakkaudesta, onnesta ja läheisyydestä. Itse myös toivoisin, että osaisin taikoa... Näiden kaikkien ulkona sateessa ja paisteessa haalistuneiden lappujen joukosta löytyi tasan yksi tyhjä lappu. En tiedä miten se on eksynyt mukaan, tai miksi se näyttäisi olevan myös ripustettu muiden mukana. Ainakin lapussa on samanlainen revennyt kiinnitysreikä kuin muissakin. Niinkuin siinä olisi ollut narunpätkä? Otin tämän merkkinä siitä, että minäkin voin nyt lisätä tämän hetken toiveeni muiden joukkoon...
Jospa tämäkin toive säilyisi jossain seuraavat 8 vuotta ja olisin hengissä lukeakseni sen uudestaan.
Tapasin vähän aikaa sitten yläaste aikaista kaveria. Nähtiin tosiaan viimeksi sillon kun lähdettiin yläasteelta eli ikuisuus sitten. Vietettiin pari tuntia jutellen samalla kun kaveri teki hommia. Sain kuulla ennenkin tokaistun lauseen, että olen samanlainen kuin muinoin. Tämä pistää mut miettimään...
En tykkää yhtään siitä millanen omasta mielestäni olin teininä ja ajatus siitä, että olen edelleen samanlainen jopa etoo. Olin röyhkeä, ajattelematon ja turhan villi. Kaikki nämä lienee ominaisuuksia monelle sen ikäiselle haha... mutta ei välttämättä tietoiselle aikuiselle? Olin silloin liian äänekäs, liian kärkäs ja liian itsekäs. Ensimmäisenä tulin minä ja mun havainnot siitä suppeesta mailmasta missä elin. Toivon todellakin, että olisin nykyään rauhoittunut huomattavasti... huomasin kuitenkin puhuvani taas enemmän kuin kuuntelevani. Kun kerroin, olisi pitänyt kuunnella ja kun vitsailin olisi pitänyt ehkä rauhoittua.
Tykkään edelleenkin pitää hauskaa ja hölmöillä, mutta usein jälkikäteen tunnen itseni tyhmäksi. Haluaisin onnistua puhumaan rauhallisesti ja harkitummin. Antamaan itsestäni mukavamman kuvan. En tiedä miksi. Äänekkäät ihmiset tuntuu tilaavieviltä ja ajattelemattomilta, enkä halua olla kumpaakaan. On kivaa saada toiset nauramaan, mutta senkin voinee tehdä vähän hiljempaa?
En vaan halua olla se Saara joka yläasteella vietti suurimman osan ajastaan vouhottamiseen, vaikka hauskaa olikin. En tiiä mitä haluan nyt olla, mutta en samanlainen kuin silloin. Eikä kaverin tokaisu ollut loukkaus. On hyvä tietää, etten ole hukannut minääni ja, että olen säilyttänyt ne hyvät puolet jo niiltä ajoilta: rohkeus, omanarvontunto, luovuus ja sitkeys. Monen muun voisin vaan kääntää vähän hiljemmalle. Vai mietinkö liikaa? Tältä kuitenkin tuntuu. Ehkä meitä kaikkia ällöttää se teiniversio itsestä jollain tapaa *tirsk*.
