31.1.2021

Vesiväreilyä

 Jotain pienii vanhoi vesivärikorttei. Tykkään aina maalata avaruusjuttui. Tälläsii pienii kortteja voi helposti tehdä kerralla monta, niin pääsee kokeilee kaikkee. Eipä siinä muuta. Tämnönen pikku juttu mikä on jääny postaamatta.



Jos mä kuolen

28. 10. 2020 klo 9 aamulla. Havahduin just unesta jossa olin menossa sotaan, enkä tienny tuunko hengissä takasin. Kirjotin hätäisesti kirjettä, jossa oli mun viimeset sanat. Ne meni jotenkin näin...

 Hyvästit mun perheelle, ystäville ja rakkaille. Kiitos kun ootte ollu mun elämässä. Mä rakastan teitä kaikkia! Äiti, Isä, Maija, sinä jonka nimeäen voi enää kirjoittaa, Liisu, Jenni, Unto. Oon pahoillani jos joudun nyt lähtemään, enkä tuu takas. 

Äiti: kiitos, että oot kasvattanu mut ja pitäny musta aina huolta ja kantanu mua. 

Maija: kiitos, että oot ollu mun toinen vanhempi ja tehnyt kaiken sen minkä äitikin. 

Sinä jonka nimeä en voi enää kirjoittaa: kiitos kun kasvoit mun kaa aikuiseksi, jaoit mun elämän ja rakastit mua, olit mun sielunkumppani, huolehdit kaikesta, olit hyvä puoliso ja kannattelit mua. Mä olin onnellinen, vaikka elämä koetteli. Kumpa ei oltas erottu.

*****: kumpa sä olisit osannu sanoo ei.

Liisu: kiitos kun olit mun parhaista parhain ystävä ja sisko. Kiitos kun annoit mulle hyvän lapsuuden ja kasvoit mun kaa. Kumpa sä et olis lähteny. Kumpa mä olisin vielä tavoittanu sut.

Jenni: kiitos kun tulit mun elämään ja näytit, että mulla voi olla vielä oikeita ystäviä. Kiitos kun jäit ja pidit mun kaa hauskaa.

Isä ja Unto: Mä etsin teitä.

Mikko: kiitos kun otit mut vastaan ja annoit mulle mahdollisuuden uuteen alkuun ja elämään.

Anteeksi jos en kerinnyt mainita sua erikseen. Mä rakastan sua silti. Jos mä kuolen niin julkaiskaa tää mun blogissa, instassa ja facessa. Kiitos.

-Saara

29.1.2021

Ei


Mä en haluu olla enää se joka otaa yhteyttä ensin.

En haluu pyytää anteeksi, tai sovitella silloin kun toisen pitäisi olla pahoillaan.

En haluu olla se keskustelun "bigger person", tai "aikuinen" joka kestää kaiken ja ei menetä malttiaan.

Mä ansaitsen kunnioitusta, huolenpitoo ja loputtomasti anteeksipyyntöjä, mutta en aijo pyytää niitä.

Mä en aijo sietää extra vittuilua vielä kaiken päälle, vaan koska sua suututtaa ja sun mielestä sulla on oikeus olla ilkee.

Ja mä en tuu unohtaa mitä mulle on tehty ja sanottu.

Mun elämä ei oo mitään pelleilyä ja mun arvo ihmisenä ei oo laskenu siitä, että mullakin on ollu heikkoja hetkiä. 

Mun itsemurha yritykset ei oo ollu "pelleilyä" ja mulle ei voi sanoo, että "tosi ystävä ei tee noin...". Se mitä ihmiset tekee kun ne on ajettu niin alas, ettei ne haluu elää ei kerro niiden arvosta, tai siitä onko ne hyvii ihmisii vai ei. Mä en oo "pelleilly" mitään, mä oon halunnu kuolla, koska multa vietiin mulle kaikista tärkein asia mun koko elämässä. 

Mä tiedän mitä musta on sanottu ja mä katon oikeudekseni suojella itteeni jos ja kun mua kohdellaan kuin roskaa. Mua ei voi myöskään uhkailla. Mua ei kiristetä. Mä tiedän mitä oon tehny.

Mä herään vähitellen ja yritän löytää tien ulos tästä painajaisesta, löytää itteni ja pitää itestäni huolta.

22.1.2021

Runoja, mustetta


Mulla on ollut jo ikuisuuden työn alla runokirja. Ajatuksena koota kaikista mahdollisista vanhoista kirjoituksista eka runokirja, jonka kuvituksena on musteella ja tusseilla tehtyjä töitä. Tässä siis joitakin niistä. Vähän liian iso projekti tähän hetkeen, mutta ehkä tää toteutuu joskus.






21.1.2021

Maksa siitä, että olet sairas

Ehkäise


Joo taas näitä pillui, koska mun elämä pyörii mun alapään ja siihen liittyvien sairauksien ympärillä. Edelleenkin mua ahdistaa, kuinka mun pitää naisena maksaa sekä siitä, että mulla on pillu jne. ja, että mä oon sairas. 

Mä en saa esimerkiksi mitään taloudellista apua tiettyjen lääkkeiden ostamiseen, koska!?? Esimerkiksi e-pillerit, jotka liittyy tohon mun työhön. Näin vaivaa  että saisin vaihdettua mun e-pillereiden reseptin sanomaan, että käytän näitä ehkäisypillereitä oikeesti hormoonihoitona endometrioosiin, koska siinä oikeesti on iso ero. Ehkäsyyn käytettäviä tuotteita ei korvata. Tän vaivan jälkeen mä en EDELLEENKÄÄN saa niihin tukea. Miksi? Kuka vittu tietää. Mä otan/oon ottanu muunmuassa monenlaisia hormoonilääkkeitä endometriosin takia, MUTTA jos ne on lähinnä tarkotettu estämään raskauksia... mä en saa niistä korvauksia. Mä en voi mitä luultavimmin ees saada lapsia enää... että kiitti.

9.1.2021

Se mitä me halutaan, ei aina ole se oikea asia tehdä, tai oikein. 

Mä haluan nähdä eron näiden välillä ja toimia sen mukaan mikä on musta oikein ja hyvää. 

Mä en halua antaa mun halujen ja tunteiden kuljettaa mua sokeasti.

Mä haluun nähdä kokonaisuuden.

8.1.2021

 Toisaalta... jossain vaiheessa ei enää vaan jaksa välittää siitä kuka ees ite on ja onko hyvä ihminen ja tekeekö ees itse oikein. Onko sillä enää lopulta väliä?

4.1.2021

Liian sinisilmänen

Kirjaimellisesti ja henkisesti?

Mä oon aina ennen miettiny, että mä haluun luottaa mulle rakkaisiin ja läheisiin ihmisiin. Ainakin vähintään niihin, joita mä kunnioitan ihmisinä ja sieluina? 

Mua on petetty useammassa suhteessa, mut on jätetty ja mulle on valehdeltu PALJON. Mua on myös käytetty hyväksi ja manipuloitu. Monta näistä tulee mulle edelleenkin varmasti tapahtumaan. Jopa mun ensirakkaus/tosirakkaus/sielunkumppani petti mua 15 vuoden rakkauden ja seurustelun, sekä kihlauksen jälkeen. Ilari myös jätti mut 2 kertaa. Petti mua mun parhaan ystävän kanssa puolivuotta ja vaihtoi mut tähän ystävään lennosta.

Mun lapsuuden ja teini-iän parasystävä ja "sisko", jonka tunsin 5 vuotiaasta lähtien lopetti mulle yhtäkkiä puhumisen, eikä ole vastannut vuosiin mun viesteihin mitenkään. Ei mitään selityksiä, tai hyvästejä. Meillä oli lopussa hankalaa ja paljon riitoja...

Monta muutakin esimerkkiä mä voisin antaa mun elämän hirveimmistä hetkistä, jolloin mut on petetty ja hylätty. Se ei oo nyt se pointti tällä hetkellä, ainoastaan pohjustus jollekkin tärkeälle mitä mä oon miettiny varsinkin tänään. 

Olis tosi helppoo viimeistään nyt olla pelokas, varautunut, epäilevä ja kyvytön luottamaan. Siksi mä alotinkin tän sillä "mä oon aina ennen". Mä voin silti sanoo nyt taas: "mä edelleen". Se ei oo helppoo, eikä mitenkään kivutonta, tai hauskaa, mutta mä luotan edelleen niihin ihmisiin joita mä rakastan ja joista mä tykkään. Jopa joihinkin niihin, jotka on satuttanu mua kaikista eniten. Mä oon päättäny tehdä näin.

Mä uskon, että ne ihmiset joita mä arvostan tietenkin ansaitsee myös mun luoton. Mä uskon myös, että me kaikki tehdään hirveitäkin asioita meidän elämän aikana. Jos mä oon koskaan aidosti ja pitkään rakastanu sua kaikella mitä mulla on... mä en voi vihata sua. Mä voin vihata sitä mitä sä oot tehny mulle ja mun ei tarvii antaa anteeksi, mutta mä haluun yrittää antaa sulle uuden mahdollisuuden, jos säkin haluut yrittää mun kaa ja kurkotat mua kohti. Sä voit saada mun luottamuksen lopulta takas. Tää ei tietenkään tarkota, että ihmiset voi loputtomiin puukottaa mua selkään. 

Mä uskon ehdottomasti siihen, että jos joku pettää mun luottamuksen jotenkin se on niiden häpeä, ei mun. Jos joku menettää mut elämästään lopulta, se on niiden menetys, ei mun.

JA vaikka mä oon taas päätyny tähän (senkin jälkeen kun mä menin niin pohjalle, että halusin kuolla ja yritin itsemurhaa), niin tällä kertaa mä yritän samalla erottaa ja miettiä sitä mitä eroo on sillä, että antaa oman luottamuksen ja sillä, että on naivin luottavainen, että itsetuhoisan luottavainen. Koska tää ei kuitenkaan saa tulla mun hyvinvoinnin kustannuksella... mutta tälleen mä nyt päätin.

Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©