Sad girl diary20

Sad girl diary19

Sininen tukka, kaikki hyvin

 Kävin tänään psykiatrilla "anelemassa" uutta b-lausontoa. En tiiä mitä ajatella taas... en muista oikeen mitä puhuin ja vastailin. Heräämisestä asti ollu hirveet dissosiaatiot päällä (eilenkin oli), mutta en uskaltanu sitä sanoo, kun psykiatri ois kuitenkin vaa kattonu kieroon jne. Siinä sit yritin tilannetta jälleen kerran sönköttää. Eli endometrioosi tilanne jo 4 vuotta sama. Juu edelleen pahoja kipuja jatkuvasti. Henkinenvointi edelleenkin huono. Enää en yritä aktiivisesti tappaa itteeni, mutta mikään ei toimi, en osaa huolehtia itsestä, enkä selvii edes arkisista jutuista. En muista asioita ja oon irrallinen todellisuudesta.

Tiiän että kun haen lausuntoa sen psykiatrin työ on selvittää mun työkykyisyyttä. Se on sen vastuu... MUTTA... Koko tän käynnin ajan musta tuntu, ettei mua otettu tosissaan, saati uskottu. Vaikka painotin sitä kuinka krooninenkipu (jonka kanssa oon taistellu jo vuosia) invalidisoi mua niin psykiatri heitti muunmuassa: "Ei se vaan käy, että oot loputtomiin sairaslomalla"! Aha? Eli sulla ilmeisesti on ratkaisu mun PARANTUMATTOMAAN krooniseensairauteen ja mä voin sit siirtyä hyvällä mielellä työelämään? :) Ai ei oo??? 

Tuntuu tyhmältä et ees kysytään niitä "0-10 millaseksi tunnet sun työkyvyn" juttui. -100? Ei riitä, että tää mun kiputilanne on täysin arvaamaton ja vuosien sairastaminen on tehny musta ihan kunnottoman. Siihen päälle kaikki henkisenpouolen ongelmat joita en oo päässy minnekkään hoitamaan. Kun yritin niin kela sano, että ei käy, et saa tukee. Mulla ei oo varaa maksaa psykoterapiaa tms ilman apua. Sain ptsd diagnoosin viime keväänä ja sille ei oo tehty mitään, vaikka oon yrittäny tuoda asiaa esille jatkuvasti. Tarviin perehtyvää ja pitkäkestoista ammattiapua, en mitään pintaraapasua aina jonkun uuden psykiatrisensairanhoitajan kaa.

Tää tän päivänen psykiatri muisti myös sanoo et mä kuulun kuntoutukseen. Ok anna mulle sitä kuntoutusta!? Oon ollu fysiatrisella kuntoutuksessa. Lantiopohjanfysiatri, psykofyysinen, allasjumppa, kipupoliklinikan neuvonta, 6 viikon osasto tutkinta jakso jne. Nää kaikki on käyty läpi ja oon aina ottanu KAIKEN avun vastaan. Sitä ei vaan aina anneta tai ees tarjota! Psykiatri myös vaati lisää työkyvynselvitystä. Sanoin, että viimeksi siellä osastolla 6 viikkoa arvioitiin työkykyä ja tulos oli edelleenkin sama, eli työkyvytön. Sitä ennen sitä tutki Oulussa kelan omat lääkärit, sitä ennen sekä Oyssin eri poliklinikoiden lääkärit, endometrioosi erikoislääkäri, terveyskeskuksen lääkärit ja psykiatrisen puolen lääkärit. Eli koko tän 4 vuotta jatkuvasti joku ammattilainen on mun työkykyä arvioinut. Tiedän, että tietoja pitää päivittää ja sairautta tutkia. Olen niin tehnyt. Katso mun sairashistoriaa kiitos. 

Tiiän, että jokainen terveysalan henkilö joka mun kaa asioi haluaa kuulla nämä asiat mun suusta ja keskustella mun kaa. Tämä selvä ja näin asia hoituu. Mä en vaan jaksa enää todistella itseäni, kun saan omasta mielestä asiattomia kommentteja tai mulle puhutaan "tiukasti". On tarpeeksi tukala olo jo kiitos.

Sain myös taas kerran kommenttia mun tukan väristä. Se tuntuu aina kertovan mun henkisestä jaksamisesta, tai arjesta, tai mistä lie? Tällä kertaa syynäyksen alla oli se kuinka käyn arkena kaupassa. Jos en jaksa käydä kaupassa, niin miten mulla on kuitenkin värjätty tukka? "No sulla on kuitenkin nätisti värjätty tukka?". Tai esim, että miten saan uusia vaatteita. Mä ymmärrän että mun arjen kartottaminen, kertoo mun voinnista. Siksi sitä tehdään ja kysellään. En ymmärrä miksi mun tukan väri on usein syynäyksen alla.

Tein kuitenkin parhaani kun selitin tämän hetken vointia. Kerroin omista tunteista/ajatuksista ja keskittymiskyvyn puuttumisesta, jatkuvasta uupumuksesta, painajaisista, itsetunnon ja arvon puutteesta, itseinhosta, toivottomuudesta... sit kuitenkin tuntuu kuin mua ei oltas ees kuunneltu ja, että mua ei jopa uskota. Onko tää mulla vaan päässä, vai oonko niin kyllästyny selittelemään itteeni, että kaikki palvelu tuntuu moittimiselta? Sanoin, että lannistuin täysin siitä kun en sit päässy jatkohoitoon ja luovutin. Että mitä järkee on ees enää puhua kenellekkään? Mutta hei sulla on sininen tukka... Tän takia usein mietin, että ois ollu helpompi kuolla.

Tiiän, että mulla rupee olemaan jo vahva conformation bias... en vaan nää mitään toivoa, tai tunne saavani mitään apua. Oon pyytäny apua, mutta se ei johda mihinkään? Oon selittäny ja selittäny... en pysty töihin, mutta en sais olla sairaslomalla? En pärjää arjessa, mutta en saa kuntoutusta? Haluun edetä, mutta en saa taloudellistatukea? Juoksen paikasta toiseen, mutta mitkään todistukset ei riitä? Yritän parhaani, mutta oon niin tyhmä, keskittymiskyvytön, väsyny, toivoton...

Sad girl diary18

Sad girl diary17

ATC uusia

Vietin just yli viikon Jennin perheen luona Oulussa. Jenni oli saanu ison läjän taide lehtiä kasarilta. Näistä inspiroituneena tein ATC kortteja. Tällänen erittäin edgy sarja syntyi päivän selailun jälkeen. En oo vielä nimenny näitä kaikkia, tai antanu itse sarjalle nimee. Ehkä nää on edgy1, edgy2 jne.

Sad girl diary16