Creepster

saastapallo aka filthyball

Suddenly I got this weird feeling that someone is looking at me... I tried to turn around as nonchalantly as possible but immediately I saw this weird looking woman staring at me. I think she was licking a lollypop but there was something wrong about it or her. I don't know... She had really colorful hair too and... she just kept staring me back. Her eyes were really blue and it distracted me from everything else. They were almost like glowing... her gaze was just really intense and piercing... what the fuck was wrong with her? It was so creepy and she kept licking that weird ass lollipop... it... I think it looked like a human eyeball??

The Heavy Metal Guy

 Mitenhän mä alotan tätäkin juttua taas selittämään lol. Tässä on mun lapsuuden OC, eli originaali character, eli itse keksimä hahmo. Mä en oikeesti aijo selittää syvemmin mitä OC yleisesti tarkottaa, mutta tälläset itse kehitellyt hahmot voi usein liittyä jo olemassa olevaan sarjaan, kirjaan, leffaan jne. Tämä hahmo ei liity varsinaisesti yhtään mihinkään, vaan oli mun joku ihmeen oma "mielikuvituskaveri".

Olin lapsena ja teininä aika yksinäinen ja kiusattu. Vetäydyin omiin ajatuksiin ja piirsin omia omituisia juttujani. Usein jotain itse keksittyjä hahmoja, joista useimmat jäi nopeesti unholaan, enkä jatkanut niiden piirtämistä. Jostain syystä tämä kyseinen hahmo tuli piirrettyä kuitenkin useamman kerran ja siitä tuli mulle joku juttu. Mulla oli myös, itselle, mun silloiselle parhaalle ystävälle ja poikaystävälle jotkut omat lempinimet, jotka liitty sellasiin ihme alter ego hahmoihin, jotka eli mun mielikuvitusmaailmassa jne. Eli ne oli mun OC Persona hahmoja. En aijo tätäkään enempää selittää jos termi ei ole tuttu. Google kertoo jos kiinnostaa.

Hevi Äijä... Hahmon nimi naurattaa itseä aivan helvetisti, koska se on samaan aikaan lapsellisen kovisteleva, mutta humoristinen 😂🖤 Muistelen, että tiesin sen jo silloin ja naureskelin sille. Tää hahmo on hyvin selkee sekotus asioita joista silloin tykkäsin. Tässä yhdistyy Ozzy Osbourne, Mad Hatter, Alucard Hellsingistä ja joku ihmeen Grim Reaper. En kehitellyt silloin hamolle mitään kummosempaa taustatarinaa, vaan se oli semmonen kaiken ikävän ilmentymä. Sellanen kaikenkaikkiaan bad motherfucker hahmo haha.

Noniin itse asiaan. Halusin nyt piirtää uudestaan tämän mun 15 vuotiaana keksimän hahmon. Mietin, että tää on semmonen "tässä tää sun vitun tyhmä ja nolo OC semmosena kuin oisit halunnu sen piirtää, mutta et osannu". Jos vaan voisin antaa tämän jotenkin pikku Saaralle, tai jättää sen sille löydettäväksi. Ajatus siitä miten innoissani olisin tästä ollut jotenkin vaan liikuttaa mua ja siksi halusin piirtää tämän. From me to younger me 💕

Kukkuluuruu

Viimeksi kun kirjoitin minkäänlaisia kuulumisia mun arjesta, niin meneillään oli eteisen remppaa ja makkarin kunnostamista ei oltu edes aloitettu. Tällä hetkellä eteinen on listoja vaille valmis ja makkari on jo tehty. Oon saanu tuotua enemmän mun tavaroita tänne mun ja Mikon kotiin. Kaikille mun vaatteille on oma siisti paikkansa ja meillä on uusi sänky ja muita huonekaluja. JA mä siis asun täällä nyt virallisesti. Vihdoinkin on ruennut tuntumaan siltä, että mulla on taas koti ja joku paikka kaikelle. Mikossa on aivan ihanaa se, että sitä kiinnostaa sisustaa ja suunnitella yhdessä asioita. Kaikelle löytyy lopulta paikkansa ja vanhojen asioiden tilalle voi ostaa uusia ns parempia. Kaikki on neuvoteltavissa ja järjestyy lopulta, vaikka on paljon työtä. Mulla on tervetullut ja turvallinen olla täällä. Tässä joitakin kivoja kuvia mitä mulla oli jo valmiiksi meidän kodista. Otan sitten joskus lisää (ja parempia), kun loputkin asiat löytää paikkansa ja tulee jotain uutta jne.

Olohuoneen ihana lipasto 🖤

Weebs dream

Tää eteisen pöytä, minkä löysin jopa Varkauden tori.fi sivuilta

Jee mähän oikeesti asun täällä 💕

Olkkarissa on valot joiden värejä voi säätää

Aina vaan lisää pehmoleluja

Ja uusia kasveja, jotka oon onnistunu pitämään hengissä

Mikon pelit ja vehkeet

Mun uusi kone

Näissä kuvissa ei nyt näy makkarista oikeen mitään, kun se on ollut koko ajan edelleenkin työn alla. Viimesin lisäys sinne oli verhotanko/verhot, tv-taso ja yksi seinähylly. Sain myös Mikon näytön, kun se ostaa itselleen uuden. Meidän keittiöstä ei ole myöskään kuvia, kun ei siellä ole mitään näytettävää. Jahka Mikko palaa kotia työreissulta, niin siellä muuttuu paljon asioita. Sama myös meidän parvekkeen kanssa, jota ei ole kalustettu. En ole ikinä asunut näin nätissä ja siistissä kodissa. Oon jo nyt niin tyytyväinen, saati sitten kun loputkin asiat on valmiit.

Osa mun tavaroista on edelleenkin äidin luona ja mun tavote on käydä ne kaikki läpi lähi viikkoina. Oon miettinyt, että ne mitä en saa mahtumaan tänne jonnekkin säilytykseen/käyttöön, saa luvan vaan lähteä. En tykkää säilyttää mitään muualla enää, kun en voi tietää miten ne siellä säilyy ja siirtää paikkaansa. Äidillä kun tuntuu olevan tapana siirrellä tavaroita ja pinota niitä päällekkäin jne. Muutenkin saan sitten sielunrauhan, kun tiiän edes mitä mulla on ja ei ole. En haluu enää ikinä säilyttää asioita jossain random pahvilaatikoissa. Ostan kaikelle kunnon muoviset ja kannelliset laatikot ja laitan kaiken järjestykseen. Se stressin määrä kun ei tiedä missä asiat on ja miten... ja muutenkin mulla on ollut nyt 2020 kesästä eteenpäin vaan sellanen kaikesta luopumis vaihe meneillään. Ylimääräset asiat vie vaan energiaa multa tällä hetkellä.

Toi makkarin vanha tapetti oli kyllä aika hirvee...

Hyllykkö vaatekomeroon

Viime talvi tuntu oikeesti tosi rankalle kun elettiin remppa kaaoksessa. Nukuttiin olohuoneen lattialla ja kaikki vaatteet oli siellä, tai keittiössä pöydällä jne. Oli hirveen pölystä ja ahdasta. Mulla alko sillon uusia terveysongelmiakin, jotka oli niin raastavia ja rankkoja kaiken päälle. On ihan hirveetä yrittää jotenkin kasata itseensä ja uutta elämää, kun kaikki on miten sattuu ja on sekä fyysisesti, että henkisesti huono olla. Kaikki tuntuu niin paljon paremmalle kun on joku järjestys ja selkeys ympärillä... ja joku jonka kanssa se jakaa 💕 Kärsin jatkuvasta siitä tunteesta kun ei ole mitään kontrollia. Nyt on jo jotain ja voin sen ansiosta paremmin.

Mitä muuta mulle yleisesti kuuluu... on aika samaa. Voin tosiaan henkisesti paremmin, kun mulla on vihdoin semmonen olo, että on joku turvapaikka... mutta käsittelen edelleenkin kokoajan asioita mitkä tapahtu kaksi vuotta sitten. Mua vetää jatkuvasti alas unettomuus, hirveet painajaiset ja mun muut terveysongelmat. Mietin miten saan mun elämän kasaan ja tehtyy sillä jotain. Saan asiat kuulostamaan aina niin pahalta kun kerron rehellisesti haha... Oon tehnyt tänä kesänä ja ylipäätään kuitenkin paljon asioita ja käynyt koko ajan enemmän ulkona jne. Mikko aktivoi mua koko ajan ja haluu tehdä mun kanssa asioita ja käydä paikoissa. Meillä on ihanaa ja hauskaa yhdessä. Voisin kirjottaa ja näyttää kuvia asioista mitä ollaan tehty kodin ulkopuolella jossain välissä sitten...

Vitun endometrioosi

Naisen osa - A3, akryylimaalit kanvasille, 2019

Oon tosiaan sairastanut endometrioosia 2017 alkuvuodesta lähtien. Mahdollisesti mulla on toki ollut se jo aikaisemmin, mutta alkoi oireilemaan silloin ja diagnoosin sain tähystysleikkauksessa 2018. Olen aiheesta kertonut tänne blogiin monia kertoja ja sille löytyy oma tägikin jos kiinnostaa.

Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti jossa muualle kehoon kasvaa etäpesäkkeitä, jotka aiheuttavat kipua ja kroonisen tulehdustilan (jatkuvaa sisäistäverenvuotoa siellä missä pesäkkeitä on jne.) Endometrioosiin ei ole parantavia hoitoja ja usein siihen kokeiltavat hormoonihoidot ja kipulääkitykset ovat tehottomia. Jokaisella naisella tauti oireilee mahdollisesti eritavalla. Itselläni sairaus on ollut erittäin hankala ja aiheuttanut valtavia kipuja ja invalidisoinut vuosiksi. Usein kuulee, että endometrioosi ei ole tappava sairaus. Se voi kuitenkin levitä esimerkiksi aivokalvolle, keuhkoihin ja syvään hermostokudokseen. Tämä ei ole ilmeisesti yleistä, mutta toisaalta sairaus on hyvin vajaasti tutkittu, ymmärretty ja erittäin vähätelty. Kuolleisuudesta sairauteen liittyen ei tiedetä mitään, vaikka se niin monella naisella on ja jää usein diagnosoimatta. Meille kun opetetaan, että kovat kuukautiskivut ovat esimerkiksi normaaleja, vaikka se on merkki endometrioosista jne. 

En rupee tähän enempää sivistämään niitä, jotka ei tiedä millaisesta sairaudesta on kyse. Google kertonee teille sen. Sanonpa vaan, että joka kymmenennellä naisella on endometrioosi, joten asiasta tietäminen voisi olla kohdallaan? Myöskin koska se on vähätelty naistensairaus. Mitäs me hupsut hupakot muka tiedettäisiin.

Yläpää vai alapää - A5, akryylimaalit kanvasille, 2019

Pillu, pillu, pillu. Puhu vaan kokoajan sun sairauksista, jotka liittyy sun pilluun. Kerro yhä uudestaan uusille lääkäreille ja hoitajille sun kaikki oireet ja vuosia jatkuneet sairastelut. Muista sun koko sairashistoria 16 vuotiaasta asti. Tyydy sun osaan ja arvosteluun. Selittele ja puolustele loputtomiin. Häpeilyyn sulla ei ole varaa, tai yksityisyyteen. Sä oot enää vaan yksi vitun iso pillu.

Oon tehnyt mun tähän sairauteen ja muihin liittyen (oon monella tapaa kroonisesti sairas) paljon erilaista taidetta. Se on ollut ainoa tapa jolla olen voinut asioita ja monenlaista kroonistakipua käsitellä ja jollain tavalla sietää. Oon lopenkyllästynyt siihen, että sairastan nimenomaan naisen alapäähän liittyviä sairauksia. Niiden muakana tuleva jatkuva vähättely, epäily ja lokerointi on aivan saatanasta. Lukuisten negatiivisten kokemusten jälkeen oon helvetin katkera. Niitä kun olen saanut: lääkäreiltä (jopa asiaan erikoistuneilta), hoitajilta, muilta hoitoalan ihmisiltä, perheeltä, ystäviltä ja tietysti tuntemattomilta. Eli aivan kaikilta. Asiasta lukeminen myös äärimmäisen raskasta, koska kanssakärsiöiden kokemukset täysin samat.

Haluun tehdä selväksi, että vaikka mun osa elämässä on tämä ja oon nähnyt ja kokenut selkeesti sen miten naisia ja naistensairauksia vähätellään ja meitä kohdellaan asiaan liittyen kaltoin... tää ei ole mulle itselleni mitenkään jotain feministitaidetta. Ei liity mitenkään niihin aatteisiin, tai niiden edustamiseen. Olen hyvin surullinen siitä miten vielä nykypäivänäkin naisen pitää ektra kärsiä johonkin sen kehoon liittyvän sairauden takia ja kokea vähättelyä. En kuitenkaan ota kantaa muuhun. Maalaan pilluja, koska muhun koskee ja mulla on siihen liittyvä sairaus ja kaikki mitä siinä mukana tulee. En pohdi asiaa feminismin kautta, tai kannalta. En ilmaise mitään sellasta tällä ja mun poliittisetaatteet ei ylipäätään kuulu kellekkään, enkä aja mitään asiaa täällä mun blogissa. Käsittelen mun omaa suppeaa kokemusta ja elämää ja luon siitä jotain. En aijo asiaa enempää selitellä, taikka avata.

Myöskin kun piirrän, tai maalaan näitä mun pilluja, se ei ole mulle itselleni ikinä seksuaalista/eroottista, enkä ilmaise sitä puolta naisen värkistä. En ole kokenut tarpeelliseksi käsitellä, ilmaista, tai etsiä omaa seksuaalisuutta taiteen kautta. Olen päässyt ns helpolla niissä asioissa, enkä tarvitse niiden purkamiseen taidetta, tai halua luoda mitään mikä asiaa ilmaisisi. Kaikki nämä on mulle vaan raakaa tuskaa ja kärsimystä ja sen suodattamista ja ilmaisua. 

Jokainen toki saa kokea ja tulkita mun töitä niinkuin itse haluaa ja miten tuntuu hyvältä. Jos saat jotain mun taiteesta, niin se riittänee. Kunhan kerroin.

 Linkit mun muihin tämän tyylisiin endometrioosia ja naisen alapäätä käsitteleviin töihin: CLICK, CLICK, CLICK ja CLICK!

Jotain kaunista ja valuvaa

Kärsimys kaunistaa - A4, akryylimaalit paperille, 2019

Jälleen töitä vuodelta 2019, koska silloin tein eniten taidetta ikinä ja mulla oli luomisvaihe, mutta ei postausvaihe. Eli tein paljon, mutta en näyttänyt mitään. Nyt en tee mitään uutta, mutta näytän vanhoja. Edelleenkin kova työ järjestellä ja varmuuskopioida kaikki mun tiedostot uudella koneella ja ulkoisellakovolla. Puhumattakaan fyysisistä töistä ja taidevälineistä... huoh. Ehkä joskus kaikki on löytänyt paikkansa (minä lukuunottaen). Tää on yksi niistä mun teoksista josta tykkään edelleenkin paljon ja pidän tämän itsellä ja etsin sille kivan paikan lopulta kotoa. Haluisin tehdä enemmänkin tälläsiä ja isompia. Joku sarja ois jopa kiva yrittää luoda. Ainahan sitä voi kuvitella tekevänsä jotain.

Joku turhake aikaansaannos

Mustenaama - sekatekniikka, 2019

Taas jo pari vuotta vanha projekti, jonka olin jättänyt roikkumaan ja osittain unohtanutkin. En muista tämän luomisesta mitään. Sitäkään, että kirjotinko runon ensin, vai syntyikö se valmiin työn pohjalta. Alkuperäisestä työstä oli monta versioo. Olin ottanut kuvia kesken piirtämis/maalaamis prosessin ja tehnyt useita testimuokkauksia kännykällä. Hylkäsin niistä kaikki ja tein nämä kaksi uudestaan nyt.

Oon aikasemmin maininnut, että mun projekteissa yksi toistuva teema on kaikenlaiset "vääristymät". Luettelisin tämänkin niihin. Ne on yleensä jotain kasvoja joilla on monta silmää, kasvot on vääntyneet, tai ne valuu, tai niitä kasvoja on monta päällekkäin jne. Kuvaan sillä asioita jotka on jotenkin vinksallaan ihmisen psyykkeessä. Tässäkin oon käsitellyt jotain omakuvaa, jossa on virheitä. Kaikenkaikkiaan tämä on edelleenkin itselle keskeneräinen luonnos... juttu... Siitä ehkä syntyy jotain muuta, tai sitten se jää tälläiseksi. Tykkäsin sen fiiliksestä silti, niin päätin näyttää.