24.8.2019

Hidasta kasvua, syviä juuria

Kun mä kävin viimeksi kotona (eli äidin luona) löysin kaapin kätköistä vanhoja lapsuudenkuvia 90-luvulta. Selasin niitä pitkän tovin ja itkin loputtomasti. Itkin hyviä aikoja ja menetystä.


Mun kaverit sanoo, että mun pitäis vihdoinkin unohtaa ja siirtyä eteenpäin elämässä ja antaa vaan olla. Mutta mä tiedän etten tuu koskaan unohtamaan sua, tai lopettamaan sun rakastamista jollain tasolla. Mä tuun pitämään sut mun sydämessä aina, mutta...


Mä olen päättänyt jättää taakse ne kaikki mua painavat tunteet mitä meidän loppuaikojen riidat ja sun hiljaisuus ja mun satuttavat sanat tuottaa...


Sen sijaan mä haluan ja valitsen muistaa ne onnen ja riemun tunteet mitä me koettiin yhdessä. Mä muistan kaiken mitä sä annoit mulle pyyteettömästi, vain koska säkin rakastit mua. Sä olit aina mua varten, aina tukemassa, aina läsnä, aina kuuntelemassa. Aina, vaikka sulla oli niin monet omatkin huolet.


Sun ansiosta musta ei tullu sitä outoa ja yksinäistä lasta. Sä annoit mulle mun lapsuuden ja teinivuodet. Sä teit mun maailman ja olit mun turvaverkko, joka ei pettänyt kertaakaan. Mä voisin nyt itkee tähän taas siitä miten paljon paremmin mun ois pitäny sua usein kohdella ja olla kiitollisempi. Miten haluaisin pyytää loputtomiin vaan anteeksi...


Mä en kuitenkaan kirjota tätä sen takia mitä mä tein tai en tehnyt, vaikka mä kadunkin ja häpeän. Mä kirjotan, koska mä haluun kertoo, että mä yritän kasvaa, mutta jättämättä kaikkea hyvää mitä mä sulta sain kokonaan taakse. Mä en unohda meidän onnellisia päiviä, enkä niitä surillisiakaa tietenkään. Sä oot vaikuttanu niin älyttömän paljon siihen millanen ihminen mä oon tälläkin hetkellä. Mä haluan myös kertoa, että mä en muistele sua pelkästään sellasena millanen olit joskus. Mä haluan nähdä sut kokonaisuutena.


Mutta se mitä mä aina ensimmäisenä muistan susta on sun hymy ja nauru. Mä oon täällä edelleen sua varten jos sä ikinä tarviit mitään... aina... ja mä muistan sua hellästi hyvällä, kun mä muutun ja kasvan. Mä kuljen nyt eteen päin pikkusisko, mutta sä saat tulla mun mukana, kunhan et paina mun askelta! 💕

17.8.2019

Nolo turha teennäinen


Revin mun kynsinauhat
Pakko raapia jotain
Avaan saumat
Nolo
Mä olen suuri teennäisyys
En tee näin enää
Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©