"The depression starter package"
Tuntuu, että muserrun elämää ylläpitävien hommien ja velvollisuuksien alle. Eikä mulla ole tällä hetkellä edes sellasia jokapäiväisiä menoja... hävettää. En ymmärrä miten oon joskus opiskellut, huolehtinut kodin siisteydestä, omasta ulkonäöstä, omasta terveydestä, käyny kaupassa, tehny ruokaa, harrastanut juttuja, seurustellu ja nähny kavereita YHTÄAIKAISESTI.
Nykyään mulla leviää pää täysin siihen miten mun on pakko pallotella mun lukuisten terveysongelmien kanssa. Haluisin ees yhden sellasen päivän, ettei tarviis miettii mitään fyysistä olotilaa. Enkä edes pyytäisi, että oisin henkisesti mitenkään ok.
Käyn lukuisia kertoja kuukaudessa eri lääkäreillä ja on sovittuja soittoaikoja, sekä kontrolli soittoja. Verikokeita ja toimenpiteitä. Tuntuu, että oon joka viikko menossa jonnekkin hoitamaan mun terveyttä, eikä se edes pidä paikkaansa. Siltä se vaan tuntuu kun en muista mitään ja ajankäsite on niin kateissa. Ai mulla on taas joku käynti?? Öööö?
Uhraan suurimmanosan mun voimista kotitöihin ja jätän tekemättä asioita, jotka vois tuottaa mielihyvää, kuten maalaalinen. Mulla ei riitä voimia molempiin ja tiskit pitää tehdä 🤷♀️ Ajanmyötä asioiden harrastamiseen on muodostunut myös kynnys. Tuntuu, ettei oo kuitenkaan enää ees kivaa yrittää piirtää jotain. "Paskaa siitä vaan tulee kuitenkin" jne. Nykyään useimmiten vaan petyn siihen millasta jälkeä teen ja lopussa mietin et: "ei tää näytä mitenkään siltä mitä olin ajatellu". Sekään ei sinäänsä yllätä, kun en saa tarpeeksi toistoa, tai jaksa luonnostella ennen kuin alotan. Hyppään suoraan epätoivoisesti tekemään jos siitä sais jotain irti ja lopussa mulla on vaan kasa paskaa käsissä. Maalien ja hermojen tuhlaamista, miksi edes yrittää.
Oon nyt hoitanut jonkun puolisenvuotta mummolta jääneen omaisuuden jakoo. Asunnon myyntiä ja tavaroiden lajittelua ja myyntiä. Mun keskittymiskyky ja muisti on huonompana kuin koskaan ennen. Kärsin tosi paljon siitä miten en pysy kärryillä yksityiskohdista. Puolet asioista jotka pitäs tietää häviää mun päästä. En muista koko ajan kytätä kalenteria, sähköpostia, viestejä ja netissä myytävänä olevia tavaroita ja niistä tulevia viestejä. Jokainen päivä on suorittamista ja vaan sitä, että pyrin muistamaan kaiken. En kerkeä olemaan tyytyväinen mistään saavutuksista, tai arjen hetkistä. En ole täysin paikanpäällä ikinä ja se on raastavaa.
Mua hävettää olla näin heikko. Kaikki muut jaksaa ja suoriutuu ja pystyy. Minä en. Oon omasta mielestä täysin turhapaska ja tyhmäkin. Mikään ei toimi, eikä onnistu. Kaikki on edelleenkin vaan liikaa mulle.
Hypin vaan jollain ihme esteradalla mun eteen tulevien rinkuloiden läpi ja suoritan. Raksi ruutuun asioista jotka piti vaan taas tehdä ja käydä läpi... asiat vaan tapahtuu, mulla ei ole mitään kontrollia ja yritän vaan pitää kaikkea kasassa.
Musta myös tuntuu, että jos sanon, etten jaksa, tai pysty niin paljastan sen, että oon huono. Tuntuu, että pilaan jotain jos kerron... että pitäis vaan esittää, ettei ole koko ajan ihan ylirasittunu, kun enhän mä oikeesti tee paljon mitään, niin miksi en sitten jaksa? Oon muita heikompi ja normi on se, että jaksaa ja suoriutuu. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä täysin. Kaikki muut pärjää. Kaikki käy töissä ja tekee vaan asioita, eikä ole hätää.
Sensijaan, että olisin tyytyväinen, että sain tehtyä asioita oon vaan rasittunu, että pitää tehdä asioita??? Eikä se oo sitä ettenkö haluis tehdä asioita, että en haluaisi tehdä yhtään mitään. Haluun tehdä ja pystyä asioihin, mutta en haluu voida pahoin, tai tuntee koko ajan, että vaan suoritan, koska pakko jaksaa ja pystyä. Haluisin vaan olla normaali ja onnellinen. Haluisin olla pirtee, enkä koko ajan nääntyny ja vaan siinä selviytymistilassa.
En tiedä enää, että mistä mikäkin asia mun yleisvoinnissa johtuu. Oon kroonisesti uupunut mun monien fyysisten ongelmien takia (sekä niiden jotka on jo diagnosoitu, että muiden mysteeri oireiden takia), mutta oon henkisestikkin jo niin riekaleina, etten tajua mitään. Tuntuu vaan, että pakkohan mulla on olla joku tosi pahasti vialla mun kehossa kun musta tuntuu tältä koko ajan ja aina. Riippumatta siitä mitä syön, miten nukun ja miten liikun oon aina lopen väsynyt. Mulla on aina sellanen olo kuin ois krapula ja/tai kuumetta. Mua pyörryttää, yököttää ja en ole mitenkään paikan päällä. Oon aina hiestä märkä ja suunnilleen tärisen. En voi keskittyä yhtään, vaikka kuinka tsemppaan. Esitän vaan että kuulin ja ymmärsin ja oon hiljaa ja yritän mennä eteen päin.
