KUKA?

Oon Saara/Saastapallo ja tämä on mun luovuusblogi.

🎨 TAITEILIJANA 🎨

Mua inspiroi ääretön määrä asioita arkisista puuhista fantastisiin mielikuvitus juttuihin. Oon kiinnostunut kokeilemaan kaikenlaisia tapoja luoda visuaalista taidetta ja yhdistää sitä esim kirjoittamiseen.

Monesti mun töiden takana on joku tunnetila jota haluan ilmaista. Mitä raaempi ja voimakkaampi tunne, sitä enemmän haluan tuoda sen esille luomalla jotakin. Käytän taidetta henkireikänä, jolla puran omia kokemuksia ja sairauksia. Palaan silti aina lopulta myös kevyisiin aiheisiin: kasveihin, luontoon ja eläimiin. Eli ensin puran ja sitten rauhoitan. Taide on upea työväline jolla selkenee sellaisiakin asioita joita ei puhumalla saa avattua 💕

Eniten nautin akryylimaalien käyttämisestä ja kokeellisista sekatekniikoista. Teen paljon A4 kokoisia töitä paksummalle vesiväripaperille. Tykkään kuitenkin enemmän isompien maalauksien työstöstä. Käytän mielellään paljon erilaisia värejä. Mulla saattaa olla montakin projektia kesken yhtäaikaa, mutta lopulta ne tulee yleensä kaikki valmiiksi. Teen vähän tuota ja sitten vähän tuota toista jne. Kirjoitan myös paljon omia ajatuksia auki ja runoilen. Ensimmäiset runot kirjoitin kai joskus 12 vuotiaana. Haaveilen muunmuassa runokirjasta omilla kuvituskuvilla.

⭐ YKSILÖNÄ ⭐

Luonteeltani oon aika hajamielinen ja herkkä, mutta hyvin humoristinenkin. Elän paljon vahingossa (tai tahallaan) tunteiden pohjalta. Oon parhaani työstänyt tätä ja nyt näin plus 30 vuotiaana oon edes vähän "paksunahkaisempi". Keskityn kaikesta huolimatta aina positiivisiin asioihin. Nautin aidosti ns yksinkertaisista ja kotoisista asioista. Hyvästä ruuasta ja kasvien hoidosta jne. Oon ainakin joskus ollut tosi kuuluva ja näkyvä persoona. Teininä en asiaa niin paljoa pohtinut, mutta nykyään se on sellainen puoli itsessä mitä haluaisin rauhoittaa. Usein suoraansanottuna häpeän omaa räiskyvyyttä. Haluan antaa muille enemmän tilaa mun seurassa ja kuunnella sensijaan, että olisin itse äänessä 🤦‍♀️

Mun suppea kokemus elämästä tähän asti on varsin kärjistyneen kyyninen ja haikea. Oon menettänyt perheenjäseniä ja oon monella tapaa kroonisesti sairas. Sairastan muunmuassa endometrioosia ja mulla on PTSD. Kärsin siis lähes päivittäisistä kivuista ja epämukavuuksista, jotka vaikuttaa mun jaksamiseen ja kykyyn tehdä asioita. Musta tuntuu usein, että moni ovi on mun eestä lyöty kiinni ja ikkunatkin on säpissä... ja jos jotain hyvää oon saanu, niin sekin häviää jossain välissä täysin yllättäen. Väkisinkin tunnen, että oon kokenut turhan monta raskasta menetystä, vaikken ole vielä puolessa välissäkään mun elämää (toivottavasti). Tämän takia kai sit tietyllä tavalla odotan seuraavaa katastrofia, jonka läpi joudun taistelemaan. Mulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin mun kokemuksien takia. Valitsen nykyään mieluummin vetäytyä omiin oloihini, sensijaan että yrittäisin tutustua uusiin ihmisiin. Oon yksinäinen, mutta yksinäisyydessä saan edes osittain jonkun rauhan?

 

🌼 HARRASTUKSET/KOULU JNE. 🌼

Oon aina ollut utelias ja luova. Piirtämistä ja maalaamista oon tehnyt paljon lapsesta asti. Rehellisesti en ole koskaan ollut missään muussa hyvä ja opiskelijanakin olen aika keskinkertainen (mulla on ADHD joka diagnosoitiin vasta aikuisiällä). Valokuvaus on kiinnostanut teinistä asti ja opiskelin sitä myös kun kouluttauduin media-assistentiksi 2011. Suurimmalta osalta olen kuitenkin ns itseoppinut mitä tulee valokuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn. Media-assariksi kouluttautumisen jälkeen halusin vielä oppia ompelemaankin, niin sitten musta tuli seuraavaksi vaatetusompelija 2015. 

Näiden juttujen lisäksi oon harrastanut: video- ja konsolipelejä, videokuvaamista, graafista suunnittelua, askartelua (koruja, kortteja, koristeita jne), savitöitä, animea, sci-fiä, kauhua, kasvien keräämistä/kuivattamista ja kaikenlaista muuta keräilyä. Omistan muunmuassa paljon pehmoleluja ja muumiastioita.

🌌 TÄLLÄ HETKELLÄ 🌌

 Muutin pakottavien elämäntilanteiden takia takaisin mun kotipaikkakunnalle Varkauteen 2020. Asuin ennen tätä noin 12 vuotta Oulussa. Menetin muutossa kaikki mulle erittäin tarpeelliset hoitosuhteet OYS:sissa jossa asioin vuosia. Ystävät jäi tietty myös sille tielle... Tällä hetkellä mulla ei ole enää yhtään kaveria jota voisin nähdä arkena. Mun arjessa on kaikenkaikkiaan hyvin vähän mitään pysyvää tervettä rakennetta. Mun perhe kuitenkin asuu täällä ja vietän niiden kanssa paljon aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mulla menee siis kuitenkin jo paljon paremmin ja olen asettunut tänne takaisin. Seurustelen ja olen rakastunut. En muuttas kaikesta huolimatta mitään ja haluun olla onnellinen ja mennä vain eteenpäin. En tiedä mihin oon menossa, mutta meen. Keräilen mun palaset taas ja yritän arvostaa sitä mitä mulla on nyt. Etsin aktiivisesti sitä kuka mä oon kaiken jälkeen ja mitä mä haluun ja voin tehdä mun elämällä. Mitä musta on ns jäljellä ja mitä siihen päälle yritän rakentaa. Tunnen olevani usein hukassa, mutten ole kai täysin toivotonkaan?