Good times bad times

🌼Ihmeellistä iloa🌼

Oon lapsesta asti rakastanut kukkia ja kasveja yleensäkkin. Keräsin ja kuivasin niitä teininä kun asuin vielä kotona ja oli niille tilaa. Mulla oli semmonen iso vitriini minne asettelin kaiken. Sit kun muutin Ilarin kanssa Ouluu tuli monen monen vuoden tauko, mutta nytpä olen taas palannut kukkien pariin ja niiden kauneuden säilömiseen.

Tuulisen päivän jälkeen keräsin pudonneita teräkehtiä ruusupuskan alta

Oon keränny kotosalla ollessa aika vähän kukkia eli sillon tällöin kun olen ulos päässyt kävelemään luontoon. Äidin luona ollessa saan enemmän poimittua kun äidillä on se ihana puutarha joka vuosi ja villikukatkin jätetään kasvamaan.

Lajittelu värien tai kukan mukaan, tai vaikka molempien

Ruusut säilyttää kuivuessaan värinsä ja tuoksun tosi kivasti, joten niitä tulee kerättyä/säilytettyä. Muut kukat menee kokeellisesti ja joskus niitä on silti kiva sekoittaa muihin tuoksun takia, vaikka värit olisivatkin haalistuneet/ruskistuneet.

 Leinikkejä, pari kissankelloa ja jotain ruiskaunokin sukulaisia

 Keltaliljoja, punalehtiruusun oksia, pellervoja, samettiruusua, verenpisaroita, tiikerinliljaa...

 Valmiiksi purkitettuja ruusuja ja kielonoksia

 Lisää ruusun terälehtiä ja nuppuja. Lajin nimi taitaa olla hansaruusu. Seassa myös vaaleanpunaista unikkoa ja sireeniä.

Valkoapilaa, jota keräsin teeksi. Se on ihanan hunajainen ja lempeä

Moni saattaa miettiä, että mikä ihmeen hyöty tälläisestä voi olla jos suurinta osaa vaan kuivattelee purkkeihin ja asetelmiin. Mulle kukkien/kasvien läsnäolo, värit ja tuoksut on terapeuttisia ja hoitavia. Niiden katselu, koskettelu ja tuoksuttelu antaa vaan sellasta puhdasta iloa. Ns hyötykasvit vielä enemmänkin. On kivaa esim juoda itsekuivatettua yrttiteetä, tai lisätä yrttejä salaattiin.

Vapaiden ajatusten kirja

Mä oon kirjottanut aina paljon kaikenlaista. Päiväkirjoja, runoja, aatteita ja pari tarinaakin. Mä tuota itsestäni koko ajan jotain ulos oli se visuaalidta tai sitten vaan sanahelinää. Tää merkintä on varmasti kaikille tosi tylsä, mutta musta tuntuu nyt siltä, että haluun jakaa. 

Mun tämän hetken runokirja ja aatekirja

Kirjotan tohon oranssiin muumi vihkoon runoja ja jos löydän jostain vanhoja irtonaisia niin liimaan ne sinne talteen. Mulla pyörii vaikka pitä papereita joka laatikossa niin ei tiedä mitä sattuu käsiin. Tohon mustaan (jossa on aivan ihana kuva perunasta ja sen kukinnoista) mä kirjotan "vapaita ajatuksia".

Eli en halunnut kirjottaa semmosta perus päiväkirjaa johon kerron päivän kuulumiset ja mitä tein millonkin kun enhän mä tee fyysisesti oikeen mitään... kaikki tapahtuu mun päässä. Nyt kun oon niin huonossa kunnossa etten jaksa edes maalata makuultaan niin kirjoitan asioita. Tässä siis joitakin sivuja mun ajatus kirjasta (jonka alotin siis viime jouluna), vaikka tää on vaan mun masentavaa hölönlöröä. En pysty nyt muuhun.

 

Pahoinvointia

Mietin kyllä et onko mitään järkee kirjottaa tänne taas kun asia on kuitenkin sama. Ainakun luulen et ei kai vois menmä huonommin... musta tuntuu et mä vajoon. Mun ois pitäny hakee psykiatrista apua jo ennen endometrioosioireira, mutta enpä hakenut. Nyt kun kaikki mun fyysiset akuutit ja kriittiset kivut on päälimmäisenä mun psyykkinenpuoli jää hoitamatta. Eikä mulle myönnetä tukia psykoterapiaan. Viime psykologikäynnillä rupesin itkemään kun en saanut täytettyä yhtä hakemusta loppuun kun en muistanut omaa tilinumeroa tai mun lääkärin yhteystietoja. Sit vaan itkin siinä sitä kun kukaan ei auta vaikka ite tekisin mitä.

Että onko mulla paikkaa tässä suoritus elämässä missä ihmisen arvo mitataan suoritetun työn määrällä ja toisten todistuksilla sun pätevyydestä. Onko mulla oikeus olla olemassa??? Kun en mahdu teidän lokeroon ja siitä seurauksena pidätte mua sellasessa jossa en pärjää? Eli työttömänätyönhakijana joka ei kuitenkaan todistetusti ole työkykyinen? Eikö mun endolääkärin ja psykiatrin lausunnot ole päteviä koska kyse on väärinymmärretystä naistensairaudesta VAIKKA JOKA KYMMENELLÄ NAISELLA ON ENDOMETRIOOSI!? Vai johtuuko se siitä että olen ns hullu kun en jaksa jatkuvaa kipua ja mun traumoja ei oo käsitelty?

Että mikä vittu tässä mättää????? Mä en tunne olevani heikko ihminen vaan saatanan vahva, mutta mä tarviin ammattilaisapua enkä mä pelkää sitä pyytää. Mä voin huutaa itkee ja kiljua apua ja mä haluun et kaikki tietää kui päi vittua mua kohdellaan. Mä kerron kaikille jotka kuuntelee ja toistan itteeni uudestaan ja uudestaan. Mä en jaksa kärsiä enää hiljaa kaikkien vuosien jälkeen. MUHUN KOSKEE MÄ OON RIKKI! Mun psyyke hajoo jo pelkästään siitä kun katon tota mun dosettia joka on mun ukin vanha... ja mun lääkkeet ei mahu siihen. Mä oon 30 vuotias... ja kun mä katon mun sydänsurun muuttamaa naamaa mä itken. Mä itken muutenkin vaan. Kiitos jos jaksoit lukea vaikka tää on hirveetä paskaa.