Jos maalaan tarpeeksi monta polkua, niin ehkä löydän perille

Vaan löytääkö perille - A4 sekatekniikka paperille, 2021

Rakastin sua niin paljon, että uskoin sellaisiin asioihin kuin tosirakkaus ja, että joillakin meistä on sielunkumppani.

Nyt uskon siihen, että parhaatkin meistä voi tehdä sanoinkuvaamattoman hirveitä ja vääriä asioita, riippumatta siitä kuinka hyviä ihmisiä me ollaan siihen asti oltu. Riippumatta siitä, kuinka moraalisesti tietoisia me ihmisinä ollaan. Jokainen meistä on kykenevä satuttamaan toista niin pahasti, että se tappaa.

Uskon siihen, että kukaan ei ole oikeassa. Me ollaan kaikki väärässä.

Uskon, että ilo kestää vain hetken, mutta suru on ikuista.

Uskon, että mikään ei kestä ikuisesti. Kaikki menetetään lopulta ja mikään ei kestä elämää.

Uskon, että maailmassa on aina enemmän pahaa ja väärää, kuin hyvää. Uskon, että ihmiselle on helpompaa tehdä pahaa, kuin hyvää.

Ei meidän, vain sinun

Mulla on paljon ihania, nostalgisia muistoja vuosien varrelta peleistä joita oon pelannu mun exän kanssa yhdessä. Mä luulin, että jotkut meidän lemppari pelit (Chrono Trigger, FF9, Dark Souls jne), olis aina meille molemmille sellasia tietyllä tavalla... noh "meidän pelei, meidän juttui". Sensijaan sain huomatanyt, että ei niillä oo mitään tekemistä mun kaa. Ne on vaan pelei joista kaksi ihmistä tykkää, mutta ei ne mitenkään kosketa, tai muistuta mistään. Itse oon ne tietenkin sitonu yhteisiin rakkaisiin muistoihin ja exään. Toisinsanoen oon pilannu monta hyvää peliä itseltäni, siinä missä taas exä voi edelleen hyvällä mielellä pelata näitä pelejä, koska ne on sen lemppari pelei... ja se voi nyt jakaa ne muiden kaa.

Olin vääräässä. Ei me olla samaa tiimiä, etkä sä muista, tai kaipaa mua kun nautit näistä ja monista muista asioista ilman mua... mä en kuulu sun partyyn.

Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän myöhemmin menettää.

Bearer of the curse, seek misery.