3.8.2022

Art vs Artist (fanart edition) 1/2

 Koska oon hullu päätin käydä läpi kaikki mun fanart piirustukset ja tehdä niistä tälläset Art vs Artist kollaasit. Niitä joita konsepti kiinnostaa voi etsiä tälläsiä samanlaisia muilta artisteilta esim Twitteristä tägillä #artvsartist. Oon jo aikasemmin postaillu vähän mun fanarttia tänne blogiin ja taisin samalla jo mainitakin, että alotin sitä piirtämään kunnolla joskus 2012. Alotin sillon myös ekaa kertaa tekemään mitään taidetta digitaalisesti. Olin silloin 24 vuotias. Tätä ennen piirsin toki piirrettyjen hahmoja joskus teininä jonkun verran, mutta en siis muuten kuin perinteisesti. Nekin mahtaa olla jossain tallessa, että jos ihan todella kauas haluaisin mennä, niin voisin kai skannata jotain pikku Saaran piirtämiä anime poikia. En lupaa mitään, mutta ehkä joskus vois läpällä.

Näitä on nyt siis vuodesta 2012 vuoteen 2021 asti tässä. Jaan tän postauksen kahteen osaan kuvien paljouden takia ja alotetaan ihan vanhimmasta päästä. Eli tässä postauksessa on vuodet 2012-2016.



Mulla itselläni ei ole paljoa positiivista sanottavaa näistä alkupään kokeiluista. Kaikesta näin vanhasta tulee itselle vain iso cringe. Kiva kuitenkin, että on jotain mihin verrata sit uudempia. Lemppari juttu sillä hetkellä oli alkuperäinen Star Trek. Edelleenkin tänä päivänä yksi lemppari genre on scifi ja Spock on ihana. Väritin lyijykynä ja tussi piirustuksia mahdollisimman vähän ja kokeilin lisätä jotain tekstuureja taustoiksi jne. Tutustuin näihin aikoihin mun yhteen parhaaseen ystävään Jenniin josta sain innostusta piirtää fanarttia uudestaan. Ennen tätä oli pitkä väli millon en tehnyt oikein muuta kuin originaalia taidetta ja sitäkin harvoin. Ei ollut löytynyt irl ketään jonka kanssa fanitaa mitään sen enempää. En muista oliko just tänä vuonna, mutta alotettiin katsomaan yhdessä Dragon Ball Z.



Mulla oli oranssi tukka 6 vuotta putkeen 2009-2014. Eli usein kun piirsin itseni jossain muodossa hahmolla oli oranssi tukka. Teen tätä edelleenkin nykyään kun kuvaan itseäni jotenkin. Näistä mun lemppari on tämä kissabussi työ, joka on ehkä tehty vesiväreillä ja sitten vaan skannattu koneelle.


Alotin kokeilemaan kunnon digitaalista värittämistä, varjostamista ja tehosteita. Oon alusta asti käyttäny Photoshoppia ja sillä meen edelleenkin. Muutenkin prosessi on aika samanlainen kuin se oli jo tässä vaiheessa. Piirrän ääriviivat joko pelkästään lyijykynällä, tai tussaan ne, skannaan, väritän ja säädän photarissa. En siis piirrä tabletilla ja styluksella ääriviivoja. Teen kaiken hiirellä. En omista toimivaa tablettia/piirtopöytää. Joku semmonen mulla joskus oli minkä sain/ostin kaverilta. En päätynyt käyttämään, enkä muista mikä vuosi tämä tapahtui.




Lempparit on nämä Tohtori Sykerö työt joista tykkään edelleen tosi paljon. Kaikki värikäs, hauska ja lapsellinen tuottaa selkeesti edelleenkin mulle iloa. Ajoin sivusiilen tukkaan mitä kaduin aika äkkiä, koska tukan laittaminen oli hankalaa ja kulutti myös hiuksia liikaa. Muuten toki kiva.


Aikalailla samaa settiä. Oon tykänny samoista asioista vuosia ja piirtänyt niistä aina ajoittain lisää fanarttia. Näihin kuuluu muunmuassa Batman ja Pokemon. Kävin ompelukoulua, joten piirtämiselle ei jäänyt niin paljon aikaa, eikä mitään suurempaa kehitystä tapahtunut omasta mielestä.



Tän vuoden lemppari on tämä  kummitus Pokemon juttu, koska se on söpö ja kokeilin sillä jotain uutta. Ääriviivoja ei ole hahmojen ulkoreunoilla ja ne on tehty näyttämään erilaisista papereista leikatuilta.


Tänä vuonna päätin rueta postaamaan mun juttuja Tumbleriin. Alotin myös katsomaan Rick and Mortya josta piirsin aktiivisesti juttuja jonkun pari vuotta kunnes fandomin muut ihmiset sai mut lopettamaan. Oli niin paljon ihme vihaa kaikesta, etten sit jaksanu enää kiinnostua. Nykyään en edes katso sarjan uusia jaksoja, kun ei ole enää seuraa jossa niitä katsoa. Piirsin myös ekaa kertaa kunnon homoeroottista fanarttia 2015. En siksi, ettenkö olisi aiemmin halunnut, en vaan ehkä osannut. Jotain yaoi paskaa yritin joskus teininä piirtää pari kertaa. Anatomia on vaikeeta ja mitä eroottisempaa sisältöö haluaa piirtää sitä enemmän siinä näkyy kehon eri osia ja asentoja jne. Ekat vähän paremmat työt on mun mielestä syntyny tässä välissä. Kokeilin kaikenlaista erilaista tapaa tehdä digitaalista taidetta ja kinnitin huomiota enemmän realismiin ja yksityiskohtiin.



Hiukset ja kulmakarvat muutti ekaa kertaa väriä pitkästä aikaa. Fiilistelin myös paljon kiharaa tukkaa missä hiukset näytti hattaralta. Lemppari on tämä työ Datasta, jonka nimesin "Androidin uni". Viittaan tällä yhteen tiettyyn jaksoon Star Trek Next Generationista. Tykkään kai tästä eniten kun se on niin spesifiä fanarttia ja, koska se oli taas joku erilainen kokeilu siitä mitä saan mahdollisesti tehtyy photarissa.


Älysin alottaa käyttämään enemmän referenssejä ilman, että suoraan kopion kuitenkaan muiden töitä. Asiat ei enää näyttäneet niin litteiltä, vaan oli enemmän jotain dynaamisuutta. Piirsin DBZ juttuja jo aiemmin, mutta en niitä vaan valinnut näihin kollaaseihin kun olivat niin paljon huonompia kuin muut. Olisko jopa eka kerta kun älysin piirtää jotain slasher/kauhu juttuja? En ymmärrä kun oon aina rakastanut kauhuleffoja ja varsinkin Michael Myersiä. Yritin tänä vuonna ekaa kertaa tehdä jotain inktober haasteita joita syntyi surkean vähän. Niistä näkyy tässä kolme. Toi Michael, Vegeta x Piccolo ja Shark Rick.



Ja sitten hiukset ja kulmakarvat olikin siniset. Mun juttu ehdottomasti oli pitkään se, että kulmakarvojen piti olla saman väriset kuin tukan kirkkain väri. Näihin aikoihin päätin kuitenkin, että haluun pitää puolet hiuksista omalla värillä ja tehdä sellasen muka ombre vaikutelman. Jatkuva jurikasvun valkaisu kun kuluttaa hiuksia ja on tietty myös kalliimpaa ja vaivanloista. Niin joo ja mähän värjään ja leikkaan hiukset itse. Valitsin lemppariksi tän Pokemon pattern piirustuksen. Se on söpö ja vaan toimii edelleenkin.

No ja siinä oli eka satsi näistä. 2016 eteenpäin rupee sitten syntymään omasta mielestä parempaa settiä kaikenkaikkiaan. 2016 taisi muuten olla se vuosi millon alotin tätä blogia pitämään. Pidin tän kuitenkin hyvin pitkään erillään just mun Tumbleri (nykyään Twitteri) sisällöstä, joka on nimenomaan vain ja ainoastaan fanarttia. Täällä itse blogissa kun käsittelen mun originaalia taidetta ja elämää mikä on huomattavasti henkilökohtaisempaa ja merkityksellisempää mulle itselle. Myöskin jos piirrän mitään alastomuutta mun omassa taiteessa kuvaan sillä kaikkea muuta kuin mitään eroottista. Esim jos piirrän naisen kehoa se on itselleni paljasta ja raakaa emotionaalista ja fyysistä tuskaa kuvaavaa taidetta. Siinä ollaan alastomana ihan eritavalla. Fanartissa jos on alastomuutta niin se on sitten ihan oikeaa fanserviceä. Kerran tämän jouduin yhdelle tutulle selittämään kun vähän kiusallisesti erotisoi mun jotain tuskasta vääntynyttä kehokuvaa... niin heitinpä senkin nyt tähän loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©