Mulla on hirveen vähän mitään tekemistä arkena enää. Kun Mikko on töissä mä makaan sängyssä ja mietin mitä tekisin ja mihin fyysisesti pystyisin kunakin päivänä. Mulla ei oo tällä hetkellä omaa pöytää uudelle tietokoneelle niin se on maannu olkkarin lattialla telkkuun kiinnitettynä (ei oo vielä näyttöökään). Oon kans eläny noin vuoden laatikoista, kun en oo päässy virallisesti muuttaa. Kaikki mun tavarat ja vaatteet on siellä täällä. Osa on äidin luona. Aina kun haluun tehdä jotain taidejuttui/askarteluu pitää kaivaa laatikosta välineitä ja laatikon päällä on kasa tavaraa joka pitää siirtää jne.
Muutenkin joka kerta kun yritän tehdä jotain omaa projektia niin se kusee täysin. Käyny nyt niin monesti peräkkäin. Pilasin oikeesti täysin yhen taulun ja se piti heittää roskiin. Ei ollu pelastettavissa (en jaksa selittää miksi). Näiden harrastusten lisäksi mulle jää pelit ja kotityöt. Ohjain ei pelitä atm. RB nappula ei jostain syystä toimi. Se siitä sitten kun en pelaa enää nykyään näppäimistöllä ja hiirellä (tähänkin syynsä joita en jaksa just nyt avata). Kotityöt teen voinnin mukaan ihan mielellään, mutta ei se mikään mieltä ylentävä juttu noin niinku yleensä ole 😅 Siihen mun tekemiset ja olemiset jääkin sit...
Käyn äidin ja tädin luona miihailemassa ja joskus pyydän tätiä käyttämään kaupoilla esim. Äidin luona autan sen ison omakotitalon hoidossa. Pitäs heittää lisää roinaa sieltä pois ja vaatteita kierrätykseen jne. Mulla ei oo muuta seuraa täällä Varkaudessa. Niin no joo joskus nään Mikon äitiä ja isää myös. Mulla ei oo kuitenkaan ketään kavereita, enkä käy missään.
Mietin hetken noita kansalaisopiston kursseja, mutta tää mun fyysinentila saa mut epäilee, että pystyisinkö siellä käymään aktiivisesti. Ei oo kivaa jos pääsee vaan pari kertaa ja sit maksaa siitä 70 euroo jne. Menisin sinne kuitenkin nimenomaan sen itse tekemisen vuoksi, en seurustelemaan.
Uusien kavereiden etsiminen ja tutustuminen ei hirveästi tosiaan kiinnosta. Tuntuu, että mun ulosanti on niin nihkeää nykyään. En välitä millasena ihmiset mut näkee enää... se mitä luultavimmin sit heijastuu mun käytökseen. Oon kylmä, hiljanen ja tylykin täysin tuntemattomille. En jaksa keskittyä kanssakäymiseen ja tuntuu, ettei seurustelusta kuitenkaan mitään muodostu, tai ns hyödy muka.
--------------------------------------------------------------
Tuli nyt mieleen kun tänne muuttaessa tapasin vanhaa yläaste aikasta kaveria, niin kerronpa siitäkin tähän pitemmälti. Muunmuassa tämän kohtaamisen takia, en oo hirveen kiinnostunut yrittämään mitään sosiaalisoimista enää...
Ei oltu nähnyt tosiaan yläasteelta lähdön jälkeen. Tämä kaveri oli oikeastaan mun ainoa ystävä yläasteella omalta luokalta (myöhemmin luokalle tuli yksi uusi tyyppi jonka kaa kaveerasin). Muut luokkalaiset ei mulle puhunu, tai osottanu mitään kiinnostusta mua kohtaan. Vietettiin siis kaikki päivät lähes kahdestaan. Olin siis jopa syystä kiinnostunut. Sain sellasen käsityksen viesteistä, että me käytäs syömässä ulkona ja sit jotain muuta. Sen sijaan me mentiin ainoastaan johonkin sen kaverin myynnissä olevalle asunnolle missä se mittas kaapinovia. Siinä sit samalla kun se teki töitä vaihdettiin nopeesti kuulumisia... sit se heitti mut vaan takas kotia. Yritin sit viestittää, että ois kiva oikeesti viettää aikaa yhessä. Hengata ja vaikka pelata jotain kun molempia kiinnostaa pelaaminen. Yritin monesti ilmasta, että tarviisin jonkun kaverin ns fyysisesti mun elämään. Sensijaan sain huomata ja pettyä, että tämä entinen kaveri halusi vaan viestitellä ja sano suoraankin, että hän haluaa keskittyä vaan omaan perheeseen ja ettei mulle oo tilaa. Tähän väliin tahdon mainita, että tämä kaveri ei asu paikkakunnalla. Eli jos haluttas nähdä se olisi joskus viikonloppusin/lomilla. Eli sillon kun kerkiää muilta elämän kuvioilta. Ei hirveän usein. Tämä oli selvää. Tarjosin tulla käymään sen kotona ja sanoin, että voin olla yötäkin (niin ei tarvii kuskailla ees taas). Sanoin, että oon kiinnostunu tutustuu kaverin vaimoonkin. Mut torjuttiin kuitenkin täysin...
Tää kaikki tuntu tosi oudolle, koska tämä kyseinen kaveri oli osoittanut HYVIN innostuneesti haluavansa mun seuraa ja olla muhun yhteydessä taas ja tavata. Eli ensin antoi ymmärtää, että haluaa multa jotain, mutta sit halusikin vaan viestitellä? Halusi täyttää jonkun kuriositeettin kun ei oltu nähty yläasteen jälkeen, mutta ei muuta? Kaveri myös kertoi olleensa muhun hirveen ihastunut yläasteella. Olinko mä sit joku ihme fantasia mitä oli kiva nyt vaan vähän vilkasta pitkästä aikaa? Sain myös hirveesti kehuja mun töistä ja siitä miten oon luova ja rohkee persoona jne. Eli hirveet hypetykset oli, mutta sitten ei mitään. Tuli sellanen olo kuin olisin joku pölynen muistojenkirja joka otettiin hetkeksi hyllystä. Pikkasen avattiin ja sit takas hyllyyn. Joku halu täytty lukialta, mutta itse en saanut mitään?
Ehkä mä tein taas jotain väärin, tai ymmärsin väärin. Itelle jäi tapaamisesta ja varsinkin sen tyylistä (siellä jossain myyntiasunnolla nopeesti) sellanen rikkinäinen ja tyhjä olo. Mä ymmärrän, että kaikilla on jo omat elämät ja perheet ja, että ei oo aikaa. Olisin vaan halunnu joskus sillon tällöin nähdä ja viettää kunnolla aikaa yhdessä. Viestittelykin on jees, mutta ei se korvaa sitä, että näkee oikeesti ihmisii. Mun kaikki kaverisuhteet on sitä viestittelyy ja parin ystävän kanssa soitellaan onneksi. Tunnen itteni tyhmäksi kun luulin saavani seuraa ja mahtuvani jonkun elämään. Ei olla tosiaan enää puhuttu kaverin kaa tän kaiken jälkeen. En osaa enää sanoa mitään.
--------------------------------------------------------------
Kuten jo aikaisemmin kirjotin, mulle on jostain syystä koko ajan vaikeampaa sosiaalisoida viestittelemällä kavereiden kanssa. En jostain syystä osaa kysyä kuulumisia, tai kertoo omia. Kaikki tuntuu niin etäiseltä ja mietin, että jos en itse laita viestiä, niin laittaako kaverit sit viestiä mulle? Että jos hiljenen, niin laittasko kukaan viestiä? Tuntuu lähinnä, että ei. Sitten vaan jään yksin. On helpompi vaan eristäytyä ja luovuttaa? Tuntuu, että kaikki on jo menetetty kuitenkin. Mussa on varmasti niin paljon vikoja kaverina. Ehkä mä työnnän jotenkin muita pois ja oon huono kaveri. Mun seura on varmasti jotenkin ikävää ja huonoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti