15.6.2016

Valheellinen esittely

Ajattelin, että olisi kiva aloittaa tämä blogi ihan vaan näyttämällä miltä näytän. Musta itsestäni on ainakin kiva aina tietää minkä näköinen henkilö on blogin takana. Mukavaa aina miettiä sitä kirjottajaa kun katsoo sen blogia ja kuvia. Erityisen kivaa on varsinkin tietää minkä näköinen ihminen on jonkun taiteen takana. Joten tässä mä oon. Tämä on nyt tietty omalla tavallaan kaunisteltu versio musta kun tämä tulee tämmösten nättien selfieiden muodossa :D Vois tehdä tän jälkeen joskus sellasen kamalimmat kuvat itsestä merkinnän. Se olis aikamoista kaksareiden ja sössö ilmeiden juhlaa. 



Eka kuva on otettu pari viikkoa sitten. Eli on varmaan tuorein kuva mitä musta löytyy. Vikassa sinihiuksisessa kuvassa ei ole meikkiä naamassa. Tälleen muka ihan tasapainon vuoksi ja niin edelleen. Värjäsin tosiaan tukkani latvoista siniseksi pari kuukautta sitten. Ruskea osuus tukasta on omaa värjäämätöntä hiusta, jonka kasvattamisen taasen aloitin noin vuosi sitten kun tukka tuntui olevan niin heikossa kunnossa. Halusin myös kokeilla pelkästään latvoista värjättyä lookkia. Oon tykännyt tästä tosi paljon kyllä! 


Jossain välissä rupesin pesemään tukkaa vaaleammaksi pinkiksi syväpuhdistavalla shampoolla ja hopea shampoolla, jotta voisin lyödä siihen päälle sinisen suoravärin ilman valkaisua. Tykkäsin tästäkin kyllä tosi paljon. Oli hauska hattara tukka vähän aikaa. Kattokaa myös mun hienoa Rick and Morty paitaa! <3
Myös Ihanat ysäri nutturat. Pitäs pitää tukkaa noin useamminkin. Vikassa kuvassa on päällä kaveriltani Annalta saatu haisuli yöpaita :D <3

 
Tästä tulee kyllä nyt samalla tällänen ihme tukka merkintä. No tulkoot. Kiharat oli juttu vähän aikaa. Hirmu vaivalloista vaan tehdä aina...  Mun ihana Pikachu muki minkä kaveri anto mulle vaan koska se oli musta niin hieno ja kehuin sitä niin. Muki oli siis alunperin kaverin ja se oli tilannut sen itselleen omaan käyttöön ebaysta. Pokemonit on mun kestosuosikki juttu by the way. Oispa varaa tatskaan.


No ja sit oli tämä sivusiili. Tästä on jo ööö  melkein kaksi vuotta? Mä en tajua miten nopeesti aika menee. Tätä tukkaa oli niin hankala ylläpitää (sen laittamiseen meni tovi ja tukka kärsi huomattavasti mömmöistä), että luovuin siitä aika nopeesti. Harmi sinäänsä kun olihan se raju.


Viimesenä nämä kaikista vanhimmat kuvat, jotka on jo yli 3 vuotta vanhoja. Mulla oli monta vuotta pitkä oranssi tukka (tai vähintään puolipitkä oranssi tukka). Tälläsenä suurin osa mun kavereista mut varmaan muistaa kun mua joskus ajattelevat. Tää on myös se mun "the true hair colour" joten palaan siihen viellä. Tälläsiä kuvia musta tulee myös näkymään täällä yllättäen paljon kun tämä look oli mulla kerta niin pitkään.

Ei kai siinä. Tän näkönen tyyppi tätä blogia kirjottelee ja tähän tämä mun lyhyt ja vajaavainen esittely lähinnä mun uusimmista hiuksista loppuu. Jos ketään kiinnostaa tarkemmin mitä hiusvärejä ja muita tuotteita käytän, niin voin toki kertoa yksityiskohtaisemmin. Tämän oli tarkoitus olla tämmönen lyhyt kuvien näyttämis merkintä vaan. Koska oon itserakas paska niin tuun tietysti tekemään paljon enemmän merkintöjä pelkästään mun ulkoisesta hapituksesta. Niitä odotellessa. 

2 kommenttia:

  1. Toi muki on upee! Oon kyllä vähän kateellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateuden kautta mäkin sen sain (kannataa kadehtia siis?):D Nämä oli tosi halpoja siellä ebayssä ilmeiseti, eli helposti voit saada samanlaisen <3

      Poista

Kaikki blogista löytyvä materiaali (ellei erikseen mainita) on Saara Roineen tuottamaa ja copyright-lain suojaamaa. Älä käytä, kopio, poista vesileimaa, tai levitä ilman omistajan allekirjoittamaa suostumusta. Kaikki oikeudet pidätetään: Saara Roine ©

All materials found in this blog (if not mentioned separately) are produced by Saara Roine and they are protected by copyright laws. Do not use, copy, remove the watermark/signature or distribute without written consent of the owner. All rights reserved: Saara Roine ©